Otteita

15/02/2014

Avokadopasta pekonilla terästettynä

Filed under: Uncategorized — Code @ 18:58

Enpä olisi hevillä, en edes norjalaisella kirkonpolttometallilla, uskonut, että löydän itseni kirjoittamasta internationaaliseen tietoverkkoon ruokareseptiä. Nyt on kuitenkin tultu tähän pisteeseen.

Sellaisesta ihmeestä kuin avokadopasta on kuulemma kohuttu joidenkin vuosien ajan tuolla ruokablogien puolella, ja tällaisen ruokalajin valmistaminen on ollut jo kauan epävirallisella todo-listallani. Tänään sain aikaiseksi ryhtyä kyseiseen projektiin, mutta epäilin, että nälkä ei välttämättä lähde tavanomaisella versiolla, joten päätin lisätä sekaan pekonia. Luulin tekeväni jotain uutta ja innovatiivista, mutta nettihaku osoitti, että moni muu on kokeillut tätäkin jo aiemmin.

Joka tapauksessa voin lämpimästi suositella kyseistä ruokalajia. Resepti lyhyesti: ota normaalin avokadopastan ohje – niitähän on netti täynnä – ja lisää lopuksi pastakastikkeen joukkoon pannulla hyvin käristettyä ja pilkottua pekonia. Itse käytin neljän hengen annokseen yhden paketin HK:n pekonisiivuja. Normaalista reseptistä poikkesin lisäksi kolminkertaistamalla valkosipulin määrän sekä korvaamalla parmesan- ja pecorino-juuston Valion Mustaleimalla. Sitä löytyi nimittäin valmiiksi raastettuna toisin kuin ensin mainittuja, enkä ollut vielä valmis sellaiseen ekstremismiin kuin juuston raastamiseen itse. Tulos oli kaiken kaikkiaan loistava, vaikka pekoni toki jonkin verran peittää avokadon makua. Ruoka on myös melko helppo ja nopea valmistaa jopa allekirjoittaneen käyttämällä asteikolla mitattuna.

Viinivalinta oli Espanjasta Ribera del Dueron alueelta tuleva Valpincia Reserva 2007. Ylimääräisellä valkosipulillla, pekonilla ja vahvalla Mustaleimalla ryyditettynä ruoka oli tavallista avokadopastaa voimakkaamman makuinen, ja Valpincian kaltainen tuhti viini sopi hyvin palan painikkeeksi.

Nyt kun tällainen kynnys on ylitetty, että ruokareseptistä on sitten tullut blogattua, niin porttiteorian mukaan kirjoitan kohta jotain vielä omituisemmasta blogien aiheesta, muodista.

12/04/2013

Yritystuet

Filed under: Uncategorized — Code @ 17:43

Kirjoitan taas politiikasta ja talousasioista, kun ei tuolta kiipeilyrintamalta ole nyt sankaritarinoita kerrottavana.

Tuomas Enbuske lähetti Nyt-liitteessä terveisiä verohelvetistä. Halusin kommentoida kirjoitusta, mutta Nyt.fi on salaliitossa Facebookin kanssa ja yrittää houkutella minut sinne, käyttämään netissä loputkin niistä hupenevista aikaresursseistani, jotta niitä ei lainkaan jäisi ohjattavaksi esimerkiksi lyhyisiin kiipeilyseinillä tai -kallioilla vietettäviin tuokioihin. Vielä hetken jaksan jatkaa viivytystaisteluani maailman feisbuukisoitumista vastaan ja kirjoitan kommenttini “Facebook-liitännäisen” tms. tuomiopäivän  härpäkkeen sijasta tänne blogiin, joka saattaa kaivatakin päivytystä, kun viimeisin näyttää olevan marraskuulta. Minusta se on kyllä aivan sopiva blogin päivitystiheys, eihän näitä kukaan jaksa eikä ehdi joka kuukausi lukea. Pääasia on, että täällä ei kukaan voi peukuttaa. Tai ehkä voikin.

Enbusken veroparatiisien yksioikoista demonisoimista kyseenalaistava teksti muodostaa, ehkä suunnitellusti, hienon kontrastin Helsingin sanomien tämän päivän ykkösartikkelille yritystuista. Kun luki tarkemmin, mitä nämä tuet ovat, niin ne näyttävät olevan pääosin tietyin edellytyksin myönnettäviä verohelpotuksia. Suomessa yrityksille annettavien verohelpotusten kutsuminen ”yritystuiksi” on hiukan sama kuin jos Nottinghamin sheriffi verotuskierroksellaan jättäisi Sherwoodin metsän laitamilla elelevälle viljelijälle laarin pohjalle muutaman siemenperunan seuraavan vuoden kylvöä varten ja kutsuisi sitä maataloustueksi.

Kirjoitan tietenkin yksityishenkilönä, enkä edusta työantajani, blogin muiden kirjoittajien enkä kenenkään muunkaan kantaa, paitsi ehkä sentään omaani, ainakin hetkittäin. Mainittakoon, että ei-yksityishenkilönä ollessani saan palkkani ainakin pääosin verovaroista. Joku voisi ajatella tämän olevan jollain tavalla ristiriidassa kireän verotuksen kritisoimisen kanssa. Ei se ole. Riippumatta siitä, mistä itse saan leipäni, haluan, että Suomessa on tulevaisuudessakin toimiva julkinen sektori ja toimivat hyvinvointipalvelut – en sitä, että elinkeinotoiminta, jolla tämä kaikki rahoitetaan, kidutetaan kuoliaaksi verottajan kuristusotteessa.

Rajanveto yksityisen ja julkisen sektorin välillä ei ole muuten niin selvä kuin moni ajattelee. Suomessa on erittäin vaikeaa erotella, kenen työ loppujen lopuksi on julkisen ja kenen työ yksityisen sektorin rahoittamaa. Monien työ on sekä että. Julkinen sektori ostaa valtavasti palveluita esimerkiksi konsulteilta sekä siivous-, kiinteistöpalvelu- ja tietotekniikkayrityksiltä. Yritykset tekevät kehitystyötä yhdessä korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten kanssa ja osallistuvat työn rahoittamiseen. Yksityishenkilöt maksavat palveluista niin yrityksille kuin myös julkiselle sektorille, esimerkiksi terveyskeskusmaksujen muodossa. Tämä jatkukoon, mutta suunnan tulisi olla kohti sekä palkansaajan että yritysten kevyempää verotusta ja sen edellyttämää julkisen sektorin hallittua keventämistä ja tehostamista.

13/11/2012

Greidit paukkuvat

Filed under: Uncategorized — Code @ 18:51

Tämäkin greidi tuli sitten saavutettua, 100 kg mittarissa (tai tarkkaan ottaen vain 99,9 kg, sandaalit jalassa). Sehän on tietysti vasta se alaraja, jonka jälkeen punnitukset kuuluu suorittaa muualla kuin neuvolassa, mutta vain vähän yli 180-senttiselle niin sanotulle kiipeilijälle lukema alkaa olla jo hiukan arveluttava, etenkin kun sama vaaka näytti vuosi sitten alle 90 kg. Ei tämä ainakaan edesauta kiipeilysuorituksia, eivätkä varmistajan rooliin joutuvatkaan välttämättä kiitä siitä,  että hyvin on pojalle ruoka maistunut.

Nyt pitäisi vain yrittää tehdä muutakin kuin salitreeniä (joka ei läskiä vähennä, se vain lisää ruokahalua ja kasvattaa massaa, pääasiassa läskimassaa, vaikka hyvällä tuurilla voi lihaksiakin joskus tulla) eli raahautua kiipeilyseinille, metsään fillaroimaan ja juoksulenkille. Ja mikä tärkeintä, olla syömättä ja juomatta kohtuuttomia määriä. Vaikka olisi millainen himoliikkuja tahansa, pystyy kulutetun energiamäärän aina hankkimaan rasva- ja sokeripitoisilla elintarvikkeilla hyvin vaivattomasti.

Ajattelin, että jos julkistan tämän alennustilani ja hyvät aikeeni sen korjaamiseksi täten koko maailmalle, niin on ehkä suurempi mahdollisuus siihen, että asia ei jää aikeiden tasolle. Vanhan sanonnan mukaan tie helvettiin on kivetty hyvillä aikomuksilla.

19/08/2012

Kustavia ja Meloa

Filed under: Uncategorized — Code @ 15:38
Jos kaikki kallion rinteet
Kohti luodetta kohoaa
On alamäellä suunta
Sitä kaakoksi kutsutaan
-    Viikate

Edellisestä kirjoituksestani sain ajatuksen, että jatkossa pyrin aloittamaan kaikki jutut sopivalla tahi sopimattomalla, lyyrisellä tahikka vähemmän lyyrisellä, lainauksella kaunokirjallisuudesta, runoudesta, filosofiasta, laulutaiteesta ja muista korkeakulttuurin eeppisistä tuotoksista. Tällä kertaa aloitussäkeinä saivat kunnian toimia Viikatteen hienosta kappaleesta Kaakko poimitut rivit.

Kustavin kaikki kalliot eivät kohoa kohti luodetta – itse asiassa voittopuolisesti ne avautuvat lounaaseen tai länsilounaaseen, minkä asiantunteva geologi ehkä pystyisi selittämään siinä missä Reventeenvuoren Ristinollankin esihistorian. Vai kaipaammeko mitään muuta selitystä kuin teleologisen, ehkä myös hiukan teologisen: sen, että kalliot on suunniteltu iltapäivän auringosta nauttivia kenties illan viininmaistelun jälkeen myöhään nukkuneita kiipeilijöitä varten? Yhtä kaikki, mikäli satunnainen kiipeilijä, varsinkin huonosti jammaava sellainen, päätyy Kustaviin, hän saattaa kokea hetkellisen alamäen urakehityksessään.

Itse päädyin Kustaviin jo neljättä kertaa, ja toinen blogikirjoittaja kolmatta kertaa. Ja taas kerran tuntui, että normaalista greidistä sai pudottaa yhden numeron pois. Jos liidaat trädireittejä yleisesti ottaen tasolla 5, niin Kustavissa kannattaa asennoitua niin, että nelosen on-sight on hyvä saavutus, ja jos onnistut räpiköimään viitosen reitin yläköydellä lepäämättä köydessä kovin monta kertaa, niin sekin on hyvä saavutus.

Tästä huolimatta, tai ehkä juuri siksi, olen sitä mieltä, että Kustavi on mahtava paikka kiivetä ja jammaus on siistiä. Sen verran alan mielestäni oppia, että olen kokenut todeksi väitteen, että kaikista luotettavin kiipeilyote on pitävä jammi. Sitä paitsi se ei vedä kyynärvarsia heti tolkuttomaan pumppiin samalla tavalla kuin useimmat ”perinteisemmät” otetyypit, jos joutuu jonkin aikaa selaamaan räkkiä ja testailemaan erilaisia camuja ja kiiloja. Joskus vielä kuutonen Kustavissa… Ehkä tämä voisi toimia jopa blogin nimenä, kuten taannoisesta kiipeilyblogikatsauksestani puuttuva varsin mielenkiintoinen http://joskusviela7a.blogspot.fi. Kiipeilyblogiskene on muuten laajentunut siinä määrin, että uusi katsaus olisi paikallaan.

Yhden  Hopiavuoressa ja Kräkiniemessä vietetyn päivän jälkeen aloimme silti illalla Lootholman leirintäalueen jurtan terassilla punaviiniä siemaillessamme jutella, että olisiko sunnuntai sittenkin parempi viettää lepopäivän tapaan, jotain mukavan lep(p)oisaa ja helppoa kiiveten. Samalla voisi leiriytyäkin mukavasti, vaikka ei jurttamajoituksessa sinänsä mitään vikaa ole – oman kylpyhuoneen puuttumista, ”baarikaapin” eli jääkaapin itsetäyttövelvollisuutta (minkä positiivisena puolena on edullisuus) ja lautojen raosta sisään kömpiviä kovakuoriaisia lukuunottamatta taso oli hintaa myöten kolmen tähden hotellin luokkaa. Ja saunakin oli kuuma kuin pätsi toisin kuin seuraavassa juuri tuon kolmen tähden luokituksen saaneessa perusleirissä.

Topokirjan perusteella paikaksi valikoitui Nokian Melo ja bivouaciksi Tampereen Hämeenpuiston Cumulus.

Melo on hiukan haastavan lähestymisreitin päässä, mutta sijaitsee hienolla paikalla Kokemäenjoen varressa ja reiteillä on korkeutta enimmillään Suomen oloissa hulppeat 25 metriä. Saimme sitä, mitä tilasimme: leppoisaa sporttikiipeilyä. Vasemmassa laidassa olleet kaksi korkeaa suunnilleen tasoa 4 olleet reitit olivat matalasta greidistään huolimatta mielenkiintoisia ja ainakin on-sightissä joitakin kohtia joutui harkitsemaan pidempäänkin. Tunnustettakoon myös, että oikeassa laidassa olleelta reitiltä Rankka päivä, topokirjan mukaan 5c, pakitin ja päätin viedä yläköyden, mikä toi Melon kiipeilyyn myös hiukan ylimääräistä seikkailun tuntua, sillä free solona suoritettu könyäminen kallion päälle muutaman metrin verran Rankan päivän oikealta puolelta olisi ehkä ollut parempi kiivetä varmistettuna. Yläköydellä homma sitten sujuikin sen verran helposti, että liidaamisen raukkamainen keskeyttäminen taas kerran kadutti. Cumuluksen karun kylmä sauna ja Kehräsaaressa sijainneessa ravintolassa nautittu saunaa selvästi tulisempi (kolme pääkalloa) ateria hiukan lohduttivat.

15/08/2012

Kiipeämisestä ja kiipeilemättömyydestä

Filed under: Uncategorized — sa-ri @ 15:59

Omalta osaltani blogikirjoittelun saralla on ollut hyvin hiljaista, mikä korreloi suoraan kiipeilyaktiivisuuteni kanssa – kiipeily on valitettavasti jäänyt vuoden vaihteen jälkeen muutamaan hassuun kertaan Salmisaaressa ennen kesäkuun Italian reissua. Syynä tähän ei ole suinkaan ollut innostuksen hiipuminen vaan väitöskirjaprojektini reilun 200 km:n päässä kotoa, mikä on tarkoittanut viikoittaista ravaamista kahden kaupungin välillä ja asumista kahdella paikkakunnalla. Ajan puutteen vuoksi on joutunut harrastuksista tinkimään, joten myös kiipeilyyn ei ole riittänyt aikaa. Yli puolen vuoden lähes täysin kiipeilemätön kausi näkyy valitettavalla tavalla omassa kiipeilyssäni. Tasapaino on ihan hukassa, jalkatyöskentely aivan onnetonta, voimakestävyydestä ei voi edes puhua ja kaikki vähäinen oppimani tekniikka on täysin kadoksissa. Kesän työrupeamani, eli ensimmäisen artikkelin kirjoitus tutkimustyöstäni, on lisäksi kartuttanut 3 kiloa ylimääräistä raahattavaa ylöspäin, mikä ei ainakaan yhtään helpota suorituksia.

Italian kiipeilyyn olin matkaa edeltävään harjoitusmäärän nähden melko tyytyväinen, reissussa sairastamani flunssa tosin vei hieman puhtia pois. Uskaltauduin jopa liidaamaan muutaman todella helpon. Matkan jälkeen olen kiivennyt täällä koti-Suomessa muutaman kerran Kauhalassa, kerran Reventeellä ja toissa viikonloppuna koko lauantaipäivän mittainen kidutus Kustavin halkeamissa. Jo perinteeksi tulleen parin yön ”jurttailun” jälkeen ajoimme Tampereen lähelle Meloon ja kiipesimme siellä muutaman reitin. Tällä kiipeilymäärällä ei kuitenkaan vielä kuntoa ja taitoa juurikaan kohoteta, etenkään kun kiipeily jää usein vain muutamaan reittiin ajan puutteen vuoksi. ”Ulkomaanpestini” jatkuu taas ensi viikon alusta, mutta yritän nyt kuitenkin saada kalenterini sellaiseen järjestykseen, että kiipeilylle jäisi tilaa ainakin kerran, mieluiten kaksi kertaa viikossa.

Ja sitten tietenkin edessä se ylimääräisen painon pudotus… Sain kolmessa kuukaudessa 15 kiloa hoikistuneelta ystävältäni dieettiohjeet, joita noudattamalla pitäisi painon lähteä putoamaan. Kyse ei ole mistään ihmedieetistä, karppaamisesta tai mistään muustakaan hokkus-pokkus hommasta. Tässä dieetissä kiellettyä ovat kaikki lisätty suola, kaikki juustot (paitsi raejuusto), kastikkeet, voi/margariini, sokerit, pullat, leivonnaiset, karkit, valkoiset jauhot ym., eli ihan järkeen käypää, että paino noilla ohjeilla putoaa. Syödä saa (kohtuudella) kanaa, tonnikalaa, paistijauhelihaa, raejuustoa, maustamatonta jogurttia. Yksi herkuttelupäivä viikossa on sallittu, jolloin voi syödä mitä haluaa. Tämän ruokavalion noudattaminen alkaa siis maanantaina. Tuloksia toivottavasti saadaan jo muutaman viikon päästä.

« Newer PostsOlder Posts »

Powered by WordPress