Otteita

15/02/2014

Avokadopasta pekonilla terästettynä

Filed under: Uncategorized — Code @ 18:58

Enpä olisi hevillä, en edes norjalaisella kirkonpolttometallilla, uskonut, että löydän itseni kirjoittamasta internationaaliseen tietoverkkoon ruokareseptiä. Nyt on kuitenkin tultu tähän pisteeseen.

Sellaisesta ihmeestä kuin avokadopasta on kuulemma kohuttu joidenkin vuosien ajan tuolla ruokablogien puolella, ja tällaisen ruokalajin valmistaminen on ollut jo kauan epävirallisella todo-listallani. Tänään sain aikaiseksi ryhtyä kyseiseen projektiin, mutta epäilin, että nälkä ei välttämättä lähde tavanomaisella versiolla, joten päätin lisätä sekaan pekonia. Luulin tekeväni jotain uutta ja innovatiivista, mutta nettihaku osoitti, että moni muu on kokeillut tätäkin jo aiemmin.

Joka tapauksessa voin lämpimästi suositella kyseistä ruokalajia. Resepti lyhyesti: ota normaalin avokadopastan ohje – niitähän on netti täynnä – ja lisää lopuksi pastakastikkeen joukkoon pannulla hyvin käristettyä ja pilkottua pekonia. Itse käytin neljän hengen annokseen yhden paketin HK:n pekonisiivuja. Normaalista reseptistä poikkesin lisäksi kolminkertaistamalla valkosipulin määrän sekä korvaamalla parmesan- ja pecorino-juuston Valion Mustaleimalla. Sitä löytyi nimittäin valmiiksi raastettuna toisin kuin ensin mainittuja, enkä ollut vielä valmis sellaiseen ekstremismiin kuin juuston raastamiseen itse. Tulos oli kaiken kaikkiaan loistava, vaikka pekoni toki jonkin verran peittää avokadon makua. Ruoka on myös melko helppo ja nopea valmistaa jopa allekirjoittaneen käyttämällä asteikolla mitattuna.

Viinivalinta oli Espanjasta Ribera del Dueron alueelta tuleva Valpincia Reserva 2007. Ylimääräisellä valkosipulillla, pekonilla ja vahvalla Mustaleimalla ryyditettynä ruoka oli tavallista avokadopastaa voimakkaamman makuinen, ja Valpincian kaltainen tuhti viini sopi hyvin palan painikkeeksi.

Nyt kun tällainen kynnys on ylitetty, että ruokareseptistä on sitten tullut blogattua, niin porttiteorian mukaan kirjoitan kohta jotain vielä omituisemmasta blogien aiheesta, muodista.

1 Comment »

  1. Hienoa tekstiä! Sait juuhri yhden uuden tilaajan. Saattaa olla
    hieman vanha posgaus kommentoida, mutta kommentoinpa siltikin.

    Mielestäni ainoa oikea pekoniresepti on uunisea
    tehty paljas (mutta maukas) pekoni. Taita folio Z-kirjaimen muotoiseksi
    pekonien alla puolelle, niin ilma pääsee kiertämään jaa pekonista valmistuu tasapuolisen maukkaita ja meheviä.

    Tein myös videon parhaista tavoista pekonin valmistuksessa 🙂

    Comment by website — 06/04/2015 @ 17:07

RSS feed for comments on this post. TrackBack URL

Leave a comment

Powered by WordPress